torstaina, maaliskuuta 31, 2005

Junakeulafeikki

Kuka muistaa kuplavolkkarit, joihin oli istutettu mersun tai rollsin maski? Nyt sama huono vitsi on kiertänyt täyden ympyrän (maantieteellisestikin) kun Jaappanissa yritetään tehdä suzukeista vanhan pakettivolkkarin näköisiä (via Linko).

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

Syö purilainen, jou

Jotenkin mäkkärisanoituksia päästelevät artistit eivät minusta kuulostaisi kauhean uskottavilta. Paitsi että kaikkihan nyt kuitenkin mainostavat aina jotain vaikka kuinka olisi ruutupaita ja polku kaita. This note's for you?

tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

Hymyile, olet julkikamerassa

Jälleen keskustelua koskien valokuvaamista suurikokoisen hedelmän tiloissa (via khilou). Mielenkiintoiseksi asian tekee julkisten ja avoimuutta edistämään pyrkivien instituutioiden sijainti pimeyden pesäkkeen keskellä.

Minua ärsytti suunnattomasti muutama vuosi siten pelkkä kameran päällä oleva rasti kyltissä Columbuksen ovella. Paikassa toimi kaiken lisäksi kaksi fotokauppaa! Passiivisaggressiivisena luonteena aioin monta kertaa lähteä maleksimaan tiloihin turistiksi pukeutuneena, kaksitoista kameraa kaulassa killuen. Luultavasti kukaan ei olisi lopulta kiinnitänyt minuun mitään huomiota...

Yksi ja lisänumero...?

Tänään iltapäivällä on pienimuotoinen lottoarvonta. Jaossa elämän valttikortteja.

maanantaina, maaliskuuta 28, 2005

Jääsiäistötterö

Kevään ensimmäinen auki oleva jäätelökioski bongattu, kielelle asti maku ei vielä sentään päässyt.

perjantaina, maaliskuuta 25, 2005

Joopa joo

torstaina, maaliskuuta 24, 2005

Edselmusiikkia kasiraiturista

Roadtripin blogisoundtrack (via SchizoBlog):
  1. Dick Dale & His Del-Tones: Misirlou
  2. Neil Young: Powderfinger
  3. Lynyrd Skynyrd: The Smell
  4. Depeche Mode: Personal Jesus
  5. Kansanturvamusiikkikomissio: Herra Rytmi
  6. Rush: Red Barchetta
  7. Ramones: Rockaway Beach
  8. Weeping Willows: Touch Me
  9. Fabulous Thunderbirds: How Do You Spell Love
  10. Kauko Röyhkä & Narttu: Pois valoista
  11. Deep Purple: Highway Star
  12. Velvet Underground: Heroin
  13. Joe King Carrasco: Buena
  14. Bruce Springsteen: The River
  15. Little Feat: Oh, Atlanta
  16. U2: Sunday Bloody Sunday
  17. 22-pistepirkko: Frankenstein
  18. Kent: 747
Levynkantta en nyt tähän tehnyt mutta se olisikin hienompi Ed "Big Daddy" Rothin piirtämänä.

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Uskomatonta, mutta totta

Juuri kun luulimme että taiteen ja viihteen (tai korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin) rajojen hämärtyminen teki tuon erottelun merkityksettömäksi, on syntynyt uusi jako. Tässä tapauksessa keskustelu koskee paljon syvällisempää - mikä on totta ja mikä ei.

Onko medioiden kautta meille esitetty "tosi" oikeasti totta, vai vain editoitua todellisuutta? Tekeekö "oikean" Sarasvuon esiintyminen "tosi"-tv -sarjassa siitä todellisempaa? Tekikö Heikki Kahilan esiintyminen uutistenlukijana Speden elokuvissa niistä vähemmän fiktiota? Kyllähän minä nyt sen tiedän, mutta tietääkö kansa? Missä menee raja? Ketä huijataan? Onko sillä edes väliä...?

Voyeur-O-Rama

Onkohan valmistaja miettinyt tuotteensa ilmeistä sopivuutta upskirt -kuvien ottamiseen...?

tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Elämä jatkuu

Pari päivää on mennyt vuoteen ja vessan välissä. Lääkärin mukaan kyseessä oli "Diarrhoea et gastroenteritis origine infectiosa praesumpta". Pääkin lisäksi kipeä, ihan kuin olisi ollut 36 tuntia kestävä krapula.

sunnuntai, maaliskuuta 20, 2005

Sadan auton poika

Poikkesin Old Toy Swapissa. Vaikka en erityisemmin urheiluautomalleista olekaan innostunut, tarttui mukaan viidellä eurolla Lamborghini Miura. (Matchbox Speed Kings K-24, Made in England © 1970 Lesney Productions & Co Ltd). Minulla oli samanlainen silloin noin 30 vuotta sitten. Tämä on hieman play-worn ja moottoritilan muovinen ritilä puuttuu. Silti mielestäni hyvä kauppa ainakin nostalgiamielessä - kadotettu nuoruus takaisin mutteri kerrallaan.

Helsingin Sanomien virheestä johtuen paikalla oli aika hiljaista (paikan osoite on Aleksanterinkatu 16-18, mutta nuo numerot edustivat lehdessä aukioloaikaa...). Toisaalta myyntipöytiäkin vaikutti olevan vähemmän kuin aikaisemmin.

perjantaina, maaliskuuta 18, 2005

Matkamusaa

Nykyään tulee pakkokuunneltua formaattiradiokanavia työmatkalla. Joskus kuulee uutta hyvää musiikkia, joskus ei. Tänä aamuna kuulin Disco Ensemblen We Might Fall Apartin. Se kuulosti Manic Street Preachersilta. Eilen kuulin Teuvo Lomanin Helsinki City Boyn. Se kuulosti aivan joltain muulta...

torstaina, maaliskuuta 17, 2005

Sokeripala

Alvar Aallon arkkitehtuuri herättää taas keskustelua. Hyvä niin. Joskus olisi kuitenkin ihan hauskaa, että esiin nousisi jotain muita argumentteja, kuin ne vanhat "periaatteessa ihan hieno, mutta väärässä paikassa".

Lisäys: vielä uusia mielipiteitä samasta asiasta.

Arkkitehtuuriasiantuntemustaan voi bluffaten lisätä käyttämällä harkitusti termejä "massoittelu", "aukotus", "materiaalit" ja "detaljointi". Oman näkemykseni mukaan yksi niistä saa olla pielessä, mutta kolmen ontumisella on mahdollista pilata rakennus kokonaan. Enson talon massoittelusta voidaan olla monta mieltä ja aukotus ainakin on kohtuullisen monotoninen. Yksityiskohdat ja materiaalit Aallolla yleensä on kunnossa.

Lisäksi pitää muistaa arkkitehtuuriin kuuluvan esteettinen, taloudellinen ja tekninen ulottuvuus. Marmoripintojen rapautuminen taitaa olla merkki teknisestä epäonnistumisesta, toisaalta julkisivuremontti on tullut eteen monissa muissakin 45-vuotiaissa rakennuksissa. Taloudellisesti taitaa Enson talo olla rakennuttajilleen epäonnistuminen - Aallon suunnitelma on pari kerrosta matalampi kuin mitä paikalle alunperin kaavailtiin.

Norrmenin talon purkamisesta omistaja oli päättänyt jo ennen arkkitehdin osallisuutta asiassa. Nykyään paikalle tehtäisiin lasi/teräs-toimisto. Joku voisi oikeastaan tehdä kuvamanipulaation siitä, miltä 1820-luvun tyylinen engel-pastissi sillä paikalla näyttäisi. Leikelläänhän nykyään ihmisiäkin väärän ikäiseltä näyttäviksi.

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2005

Pahaa lääkettä

Pitääpä joskus kokeilla Moulin Rouge -nimistä drinksua, johon liittyy Max's Kansas City, Pernod ja yskänlääkemaku (via 4h+k). Vaan kun tuon nimisiä cocktaileja onkin kahdella eri reseptillä. Olisikohan siinä alkuperäisessä sittenkään ollut ranskalaista anisviinaa...?

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Tuulenhalkaisua

Mmm..., isoja neniä (via -c-).

maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Ei tämä ole ihmisen paikka

UAW on tarjonnut merijalkaväen reserviläisille sympatian osoituksena ilmaisen parkkipaikan pääkonttorinsa edustalta. Tästedes paikka löytyy vain, jos ajaa kotimaassa tehdyllä autolla. Tässäpä SAK:llekin oiva toimintamalli suomalaisen työn arvostuksen edistämiseksi.

Löytötavaratoimisto

Found Magazinestä (via Kasa) tulee Amelien passikuvamies mieleen. Minulla on jossain tallessa kadulta löytynyt leluporsas ja pieni harrikka.

torstaina, maaliskuuta 10, 2005

Tuhkatemppeli

Töissä on erikoinen miestenhuonetorni. Sen korkeus on noin kahdeksan metriä ja ylhäällä on kaksitoista pientä neliömäistä ikkunaa. Niistä tuleva valo muodostaa valkoisille funkkisseinille mielenkiintoisia geometrisia sommitelmia. Eriöissä on vielä jäljellä alkuperäiset pienet tuhkakupit. Tunnelma viisikymmentä vuotta sitten ollut varmasti kuvauksellinen kun lukemattomien amerikkalaistyyppisten filtterisavukkeiden henki leijui iltapäivisin tornin yläosassa auringonsäteiden ahdisteltavana.

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2005

Criswell Predicts

Asiantuntijoiden ja maallikoiden ennustuksia Internetin tulevaisuudesta. God help us in the future.

Lukijan valinnat

Washington Post listaa viime vuodelta jenkkien parhaita poliittisia blogeja.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Tales from the Assembly Line

Perinteisesti varsin kansallissidonnaisiksi miellettyjen automerkkien valmistusmaat vaihtelevat paljonkin - kaikki ooppelit eivät välttämättä ole Saksasta tai pösöt Ranskasta. Itselläni ei ole Uudenkaupungin suhteen epäselvyyttä - olen tarkistanut VIN-koodista.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Transsistori

Seisonnassa olevan autoni akku on sisällä lämpimässä ja odottelee latausta. Laturissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista mittaria, joten pitänee luottaa pitkän latausajan tuottavan tulosta. Olen kyllä harkinnut erillisen mittarinkin ostamista.

Asia on ilmeisesti vaivannut alitajuntaani sen verran, että yksinkertainen ratkaisu kerrottiin minulle yöllä. Uneen ilmestyi ryppyisiin vaatteisiin pukeutunut vanha mies, joka kertoi mittaavansa latauksen voimakkuuden parin euron palkkiota vastaan. Miekkonen kävi lattialle makaamaan, otti akun syliinsä, alkoi tutista, kiemurrella ja kuolata. Vähän ajan päästä mittaus oli valmis. Energia nähtävästi virtasi lyijykuorien lävitse herkkiin käsiin.

Luurituuri

Pokia on esitelty kotimaisessa teeveessäkin, mutta Jablotron oli minulle uusi tuttavuus (via Mette).

Neljä pientä ruokaa

Käytettävyydessäkin on globaaleja mieltymyseroja (via Marjut). Perjantaina tutustuin muutamaan esimerkkiin samasta aiheesta.

Ei se mun mainetta kutista

Osavaltiotesti (via Marjut). General Motorsilla voisi olla huomautettavaa myös blogaajanimestäni, joten sikäli tuo osui oikeaan...

You're Connecticut!
You have a great deal to do with whales and, when an observer squints, even look a little like one. Even though you don't play hockey anymore, you've got an icy personality and prefer social climbing to most other activities. If you live in a small town, you're absurdly wealthy, and if you live in a big city, you're probably stuck in a dead-end factory job. For some reason, you call cities "fords". GM can't be pleased about that.


Take the State Quiz at the Blue Pyramid.

lauantaina, maaliskuuta 05, 2005

DPRK! WTF?

Pohjois-Korean demokraattisen kansantasavallan viralliset sivut. Mukana svengaava kansallishymni ja verkkokauppa, josta voi ostaa aiheeseen sopivaa krääsäkettä Pay Palia käyttäen..

Lisäys: tietoa sivun epävirallisesta taustasta.

Pahaa espressoa ja pienet annokset

Jostain syystä päätin taannoin tilata Kauppalehden Presson. Tilauksen piti alkaa neljä viikkoa sitten. Postiluukkuun asti on tullut tähän mennessä tasan yksi lehti, viikko sitten lauantaina. Ei vaikuta kovin osaavalta touhulta.

Lisää kuluttajanarinaa: Uaune on pienentänyt muffinsiensa kokoa, kuulemma asiakaspalauteen perusteella. Hintakin on sen myötä laskenut, mutta eihän noista nykyisistä nokareista tulee raavas mies kuin vihaiseksi. Tosin raavas mies osaa pysyä kaukana moisista kahvipuodesta. Enkä minä edes ole raavas mies. En aio myöskään ostaa jatkossa kahta yhdellä kertaa...

perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Tyylikysymyksiä

Mitäootte mieltä aivan mustiin pukeutumisesta...? No, tyyliä en vaihda - enkä sukkia.

Se. Varma. Saksalainen.

Ruotsalaisen Cadillacin lisäksi meillä on kohta saksalainen Saab. Vaan eipä varmaan aikanaan uusikaupunkilainen Saabikaan ruotsalaisten mielestä mitenkään aidolta asialta vaikuttanut.

Välikaasu ja kaksoiskytkentä

Aamun bussissa opeteltiin Volvo-Wiima K-202:n hallintalaitteita monen miehen voimalla. Ovia availtiin ja suljettiin. Muista vilkku vasemmalle ennen pysäkiltä lähtöä.

Minä ja nelisenkymmentä muuta istuimme kyydissä ja ihmettelimme, miksi alkeisopetus pitää järjestää aamuruuhkassa. Kai se sitten on autenttista ja samalla tulee tuntumaa ärtyneisiin matkustajiin, jotka katselevat kelloaan ja miettivät seuraavan jatkoyhteyden aikataulua.

torstaina, maaliskuuta 03, 2005

Lumisokeutta ruohonjuuritasolla

Maa on lumisateen jäljiltä puhdas ja heijastava. Taivaalta säteilee paljon heijastettavia säteitä. Tänään iltapäivällä minä todellakin tarvitsisin niitä aurinkolaseja.

World of Gas

Caravan Gallery esittelee brittiläisen arjen absurdia estetiikkaa. Mukana kuvia Cumbernauldista, jonka asukkaat ovat esittäneet kotikaupunkinsa purkamista tosi-TV:ssä.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Kehitys keskittyy

Ylikuulin äsken työmaaruokalassa kommentin, jonka mukaan turkulaisperäisen ravintoloitsijan punavuorelainen yökerho on turhan syrjässä. En halua dissata yritteliästä miestä, enkä varmastikaan kuulu edes hypoteettiseen asiakaskuntaan, mutta toissapäiväisen ohikävelyni hetkellä ajattelin ihan samaa. Ehkä maine sitten saa massat liikkeelle mainostaulujen taaksekin.

Oulun 1980-luvun hittipaikat olivat kaikki aivan kammottavan kaukana nykymittapuun mukaan. Reikku ja Otari sijaitsivat lähiöissä, Seurahuone ja Rattori ruutukaava-alueella mutta silti aika syrjässä. Tänään baarin pitää menestyäkseen olla Rotuaarin välittömässä läheisyydessä.

Dr. Twain Weck

Institute for Backup Trauma (featuring John Cleese).

tiistaina, maaliskuuta 01, 2005

Rockn'roll fårevöör

Apiksen Toni on tuohtunut Emma-gaalan markkinointimeinigistä (via KariT). Minulle tuli heti mieleen Lena Ackebon näkemys Grammisgalasta, jossa sveduartistit palkitsevat toisiaan...

Titties and Beer

Nyt mekin voidaan saada Ne (via Visukinttu). Miesten rintaliivejähän aiottiin markkinoida nimillä "Manzier" tai "Bro" - Kramer ja Georgen isä eivät vaan päässeet selvyyteen, kumman ehdotus sopisi paremmin heidän ilmeiselle menestystuotteelleen...

Tahdon riemuvoitto

Minun unentarpeellani tulee harvemmin katsottua telkkaria iltauutisten jälkeen. Tahdon asia on saanut kuitenkin valvomaan viime aikoina maanantaisin tavallista myöhempään. Sarjan huumori on sopivan hienovireistä. Voin kuvitella, että joidenkin mielestä se ei ehkä ole lainkaan hauskaa.