maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Yhtenäiskulttuuri loman tarpeessa

Vaikka kokemuksien pirstaloitumisesta puhutaankin, yllättävän moni polkkaaja jakaa saman elämyksen. Suurten tarinoiden aika ei olekaan ohi.

sunnuntai, heinäkuuta 30, 2006

Grillilihaa säilykepurkista

Kaasulla käristetty suojakaasuliha alkoikin jo maistua puulta joten oli aika lopettaa loma. Ja niinpä kotona odottikin vielä purkkitolkulla SPAMia. Ainut postilaatikko joka tuli tänä aikana päivittäin tyhjennettyä oli soratien varressa "vakinaisten asukkaiden laatikkoryhmään sijoitettu" vihreä ja peltinen.

Kuluneista viidestä hiljaisesta viikosta kertausta lähiaikojen kuluessa. Mikäli ei työt uudessa yksikössä vie niin kovin mennessään että aikaa ei jää. Flikkeriinkin ilmestynee osa kahdelta muistikortilta löytyvästä seitsemästäsadasta kuvasta.