sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Joulun viimeinen torttu

...pääsiäiseksi säästyy, lisään vain siihen mämmiä.

Olivat sitten menneet trendistämään Finlandia-marmeladin maut. Julma kosto asiakkaalle joka syö niitä lootatolkulla, kerran vuodessa vain tosin. Vihreät kuulat sentään ennallaan.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Jou-Jou

Ainakin vähän pakkasta luvassa. Liikennetilannetta pitää vielä seurata.

VaihtoehtoQsi

Valaistu ja kolmionmuotoinen. Helsingin Sataman kuusikkeet ovat kyllä vielä minimalistisempia.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Saako täällä kiljua?

Joulun juhlajuomaa ehtii vielä panna.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Palveluammatissa

Kesken sisäistä (eli tarjoilutonta) palaveria iltapäivällä yllättänyt jano pakotti turvautumaan läheiseen Amicaan. Ovet oli auki, valot päällä, kylmätiskissä limsaa ja henkilökuntaakin paikalla. Ostotapahtuma onnistu, kunhan ensin kuunteli kassatädin syyllistävää marinaa siitä että pojat on kyllä nyt liian myöhään liikkeellä, kai minä voin näin aukioloajan ulkopuolella tämän kerran myydä ja oikeastaan oma työaikakin loppui jo kymmenen minuuttia sitten. Anteeksi.

Illalla puolestaan oli tarve hankkia jouluhyasintti sukulaisvierailun yhteydessä vietäväksi. Munkkivuoren ostarin Sakurassa palveltiin iloisesti ja ystävällisesti. Kukaan ei ilkeillyt kellosta vaikka oven ajoista pääteltynä olisivat nytkin oikeasti sulkeneet jo kuudelta. Kiitos heille ja suosittelen muillekin.

Kaupunkilomalle kadonneeseen laaksoon

Jouluostoksilla on pakko ostaa itsellekin aina jotain.

Suomiksen tarjouslaarista tarttui käteen Näkymättömät kaupungit. Päätin ryhtyä lukemaan kaupunkikuvauksia satunnaisessa järjestyksessä, vaikka eiköhän tuollekin oorderille jokin syy ole. Niinkuin Long Play -vinyyliäänilevyissäkin.

Pitänee alkaa varaamaan lentoja Zobeideen, Ersiliaan ja Morianaan. Mutta ensin voisi etsiä ne Google Earthista.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Sisäpiiri pyörii

Sisäpiiriohjeiden vastaisesti ennen tilinpäätöksen julkaisua tehdyt myynnit voi parhaiten peruuttaa ostamalla osakkeet takaisin alemmalla hinnalla, niinhän?

Bangkok Shocks

Eipä onneksi ole pääomia kaukoitärahastoissa. Thai stick voisi säilyttää arvonsa paremmin kuin thai stock.

Kuvauskutonen

Neulekirpulta via skrubu.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2006? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Kuplavolkkari taitaa edelleen johtaa vaikka paljon valottui myös puutaloja ja ovia. Olen vähitellen alkanut kuvata erilaisia yksityiskohtia, joista ajan myötä muodostuu teemakokonaisuuksia.

2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin vuoden aikana?
Loppuvuodesta aina kun aihe on sopinut - esimerkiksi ihmisiä minun kuvissani ei kovin paljon ole.

3. Mikä vuonna 2006 ottamistasi kuvista on vuoden lempikuvasi?
Taitaa olla "Pysähtyminen kielletty x3": värin ja värittömyyden yhdistelmä jossa periaatteessa tuttu aihe on lievästi surrealistisessa yhteydessä.

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2006?
Oma kamerani on jossain määrin rajoittunut liikkeessä ja pimeässä. Aiheenvalinta on siis staattisempaan ja aurinkoisempaan painottunutta.

5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana?
Lisämuistikortin keväällä ennen etelänmatkaa. Oli selvästi tarpeen, sillä molemmat kortit täyttyivät viikon aikana (noin 750 kuvaa yhteensä).

6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2007?
Edelleenkin pakkomielteenomaisesti kaikki eteen sattuvat kuplat (jotka alkavat kyllä pian loppua). Keltaisia viivoja, outoja yksityiskohtia. Ja kylttejä tekstillä tai ilman.

That deaf, dumb and blind kid

Flipperinpeluussa lantioliike on tärkeää. Tässä versiossa vielä tärkeämpää.

Tietolaatikko: 1970-luvun Oulussa flipperiä kututtiin releeksi.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Harmaa horisontti

Rupurannan kuvat Räpsööstä ja liepeiltä ovat kohteensa mukaisesti kylmiä, kosteita ja tuulisia. Käy luihin ja ytimiin, huopatossut on onneksi jo valmiina jalassa. Lämmintä glögiä pian.

Uusimpien kuvien vaakarullauspanoraamaformaatti on jännä. Tyhjä horisontti välittyy. S2 upposi tuolla merialueella.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Kakku kulki ohitse ja kaksi kynttilää savutti mennessään

Tuli näemmä viime kuussa Kokikselle kaksi vuotta täyteen ja tuhannen kirjoitelman rajakin juuri viime viikolla rikkoutui. Niinpä sitten. Olen tosielämässäkin aika huono seuraamaan merkkipäiviä ja muita milestoneja.

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Epäonnistunut

Iso hali!

Pehmouurna.

Mitenhän suhtautuisin? Osoitan naiiviuteni ja uskon että tuo on vain tsoukki eli läppä. Toisaalta kyse on ameriikkalaisesta yritteliäisyydestä, ja sille mikä tahansa on mahdollista. Ainakin hyvä teema uuteen kauhuelokuvaan!

Trains, Planes & Automobiles

Telstar Logistics on hauska blogi, joka käsittelee mm. ameriikkalaista tienvarsipopulaarikulttuuria ja mennen vuosisadan teknologiaa.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Bensiininostalgiaa

Jakelusta kulutuspuolelle: cruisingia stadissa kasariaikaan.

Fiftarijenkit ja fiftarikuskit näyttää samalta kuin nykyäänkin. Poliisiautojen ja rullaluistinten malli on jossain välissä päässyt vaihtumaan.

Puksu, Pickala, Limingantulli

Pitäisiköhän tässä ryhtyä bongaamaan asemia ja dokumentoimaan muuttuvaa maisemaa. Ehkä kannattaisi kokeilla oheisroinan keräilyä - kahdenkymmenen vuoden kuluttua voi vanhan bensiskyltin myydä eBayssa hyvään hintaan. Tai vaikka pakastin täyteen MegaDogeja...

Naturally. Really. Okie.

Historiantutkija aukoo bändien sukupuita.

Eksyin linkkinä olleeseen wikiartikkeliin ja huomasin itselleni uutena tietona, että Bob Segerin Back in '72 -albumilla on soittanut myös J.J. Cale. Hän vastasi tuon alla olevan blogiartikkelin otsikosta.

Calea on coveroitu enemmänkin. Tuolta Segerin levyltä on Turn the Page päätynyt Metallican garagelevylle. Jolta löytyy myös versio Overkillistä.

Lemmy on soittanut kuuskytluvulla The Rockin' Vickerseissä ja käynyt siinä yhteydessä keikalla myös Suomessa.

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Ain't no change in the weather

Kysymyksiä ja vastauksia tietyllä systeemillä. Artistina Leonard Skinnerin entiset oppilaat.
1. Sukupuolesi?
Simple Man

2. Mikä on suurin unelmasi?
Gimme Three Steps

3. Mitä inhoat?
That Smell

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
Tuesday's Gone

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Things Goin' On

6. Mistä asioista pidät?
Poison Whiskey

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
What's Your Name

8. Missä haluaisit olla?
Crossroads

9. Kuvaile elämää?
All I Can Do Is Write About It

10. Kuvaile itseäsi?
Call Me The Breeze

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
Don't Ask Me No Questions

Luovutushintaindeksiseurantalautakunta

Saton keväällä tarjoaman loft-kohteen anti ylimerkittiin moninkertaisesti. Ehkä tämän innoittamana on Skanska nyt pistänyt tarjolle vastaavaa.

Suhtaudun kuitenkin menestykseen skeptisesti. Arabianrannassa tehdään hitashintaista, mutta edelleenmyyntiä koskevat rajoitukset on poistettu. Tapanilaan tulee keskeneräistä, mutta silti valmiinhintaista - ehkä hieman ylikin.

Minullekin kyllä kelpaisi säännöstelty ja subventoitu tavara, jonka myisin edelleen eniten tarjoavalle. Voisin ehkä vähän jonottaakin. Kohta on muuten ne vaalit.

(Edit: sekä rakennuttajien että välittäjien kohteisiin on useimmiten aivan tolkuttoman vaikea linkittää - esimerkiksi Skanskalla onnistuu kunnolla vasta kun käy kopioimassa linkin kerro kaverille -viestistä)

Elvis, Jesus vai Coca-Cola?

Ihmiset pistävät modernia taidetta myyntiin hurjiin hintoihin. Eihän tuo edes esitä mitään...

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Vesimiehen aika

Työmatkalla osui silmään puoti joka mainosti mm. astrosudokuja. Ilmeisesti jotain tällaista.

True Lies?

Ameriikkalainen kiinteistöhakuportaali yhdistelee karttoja ja tilastoja hieman igglomaisesti. Toinen perustaja on suomalainen.

Lahden uutisia

Pikku-uutisista avautuu erilainen maailma (via Kaksi Merta).
"Two drunken men have been arrested for allegedly attempting to steal a pair of shoes left outside a flat..."

"A Syrian shoe shop owner has been arrested for allegedly assaulting two Bahraini youths who accused him of selling fake Gucci footwear. The defendant was held in custody for using vulgar words and physically assaulting the two victims..."

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Pokka pitää

Katselinpa eilen telkkarista muotilajia, matsi tosin oli melkein parin vuoden takaa. Mikäs siinä, hyvät hahmot ja toimiva tarina. Ei kuitenkaan innosta niin että itse haluaisin sekoittaa pakkaa.

Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut

Poliittista retoriikkaa. Harvatpa hyvinkin.
"...vaikka Suomi on rikas, niin harva pääsee todella nauttimaan hyvinvoinnin hedelmistä, kun yhteiskunta ja työelämä polttaa ihmiset loppuun ja esitetään jatkuvia tehokkuusvaatimuksia."

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

Syökööt leivoksia

Teinit eivät norkoile julkisilla paikoilla klassisen soidessa. Nyt on huomattu että köyhille ja kodittomille tulee paha mieli hajumainoksista. Tuota voisi ehkä kokeilla jossain Vaasanhallin nurkilla...?

Nimeni on Boeing, James Boeing

Leffa on vielä näkemättä, mutta lentovälineitä ilmeisesti sivuosassa. Rekisterinumeroa on käytetty ennenkin.

Zippers in Zanzibar

Eilistä jatkaen muutama versiointi yhdentähdenvaltion puutarhatontuista:
Erityishauska aakkosteema (vetskarianimaatio näyttää jotenkin vihjailevalta...):
Jotenkin seuraavissa on paikoitellen samaa rytmiä (ja ainakin yksi sama kirjain)...:

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

There to greet a workingman when his day is done

Kuka muistaa Hansonin veljekset

Kuultokuvia vieraasta maailmasta - Jäähyaitio kertoo, mitä tapahtuu kun suomalaista lätkänpelaajaa erehtyy kutsumaan ruotsalaiseksi homoksi.

Lakkoase höyryää

Jos lippunsa maksanutta asiakasta ei jostain syystä petäkään se tavallinen tekniikka, on henkilökunta kuitenkin valmiina tarjoamaan hyvän keinon matkan hankaloittamiseen.
Tästäkin syystä Lunden väläytti viime viikolla liittonsa valtuuston kokouksessa jopa lakkoa. Sellainen olisi rautatieläisten keskuudessa ennenkuulumatonta.

Ilmainen pysäköinti

Kauppakeskuksessa lounaantapainen palaveriin mennessä. Salakuuntelutunnelma vaikkei viereisessä pöydässä mitään merkittävää lausuttukaan. Ohimennen housut (denimiä, mustat) varastokaupasta. Sovittamatta, vyötärö lienee edelleen 32" ja lahkeet joka tapauksessa liian pitkät.

Kotihallista löytyi yllättäen vapaa ruutu keskellä päivää. Viereinen rüsselsheimilainen viivan päällä, joten kuskinovensa ei nyt mahtune aukeamaan. Toivottavasti kuski on laiha/minua myöhemmin kotiin lähtevä/ei kauhean tuttu...

Ombytta Roller

...eli John Landisin Vaihtokaupat seuraili vaikuttaako-geenit-vai-ympäristö -teeman lisäksi myös ajankohtaista aihetta. Toivottavasti raportti ei tällä kertaa vaihdu junassa.

Ach, polckeckaa tachdischa

Polkubussin tapainen joukkojenkuljetusväline esiintyi muinoin Piko & Fantasion jaksossa Bretzelburgin radioamatööri. Tapahtumapaikka oli kovasti derkkulaa muistuttava totalitaarinen mielikuvitusvaltio, jonka asukkaat olisivat halunneet keittää Spip-oravasta soppaa.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

ID

Intialaiselle vieraalle kiteytetty itsenäisyyden juhlintarituaalien lista pakotti hieman miettimään myös omia symbolimerkityksiä. Varsinkaan Tuntemattoman keskeisen sisällön ja olemuksen kuvailu ei tainnut kauheasti avautua. Ainakaan siinä vaiheessa kun olin edennyt management by koskelaan asti.

Lapsuudesta on muistikuva illan kynttilähetken aikoihin tehdyistä perhekävelyistä (pakkasta, lumihankia...). Mutta eihän silloin olisi uskaltanut jättää kynttilöitä omalle ikkunalle.

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Hittegodsbyroo

Hukattuja matkatavaroita myynnissä (via Teknobeduiini).

Tirkistelyä parhaimmillaan - kohtalaisen tylsästä logistisesta välttämättömyydestä voi tehdä myös ajankohtaista verkkoviihdettä. Toivottavasti omat likaiset sukkani eivät vaan koskaan päädy tuonne...

Voimalaukaus

Ohhoh, optinen tallentimeni onkin huonoin koskaan (via b). Kieltämättä noita häiriöraitoja on joskus ilmaantunut, mutta kolmen vuoden ajan on nyt kuitenkin toiminut kunnolla. Olin suunnitellut, että viiden vuoden käytön jälkeen voisin ajatella vaihtamista.

Älä hukkaa hörppyäsi

Personoitavia mukeja.

Muistuu mieleen eräs biletilaisuus jonka emäntä oli ennakoinut jääkaappinsa täyttyvän keskenään identtisillä halvemman hintaluokan olutpulloilla, joiden omistussuhteista syntyisi kuitenkin illan mittaan epäselvyyttä. Neuvokkaana hän oli hankkinut Tiimarin alennusmyynnistä lasten nimillä varustettuja tarroja pulloihin kiinnitettäväksi. Koska tarrat olivat alessa, oli myös nimivalikoima sieltä epäsuositummasta päästä, eikä lainkaan vastannut iltaa istuvien oikeita identiteettejä. Kukin joutui siis tarroittamaan pullonsa sopivalla aliaksella. Minä olin Tero.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Suihkuseurapiiri matkustaa

HeBuLi:n bussissa (#9918, Volvo 7000) oli uutena palveluna Day Spa. Viereiselle istuimelle lorisi vilvoittavaa vettä. Kukaan ei tosin halunnut istua juuri siinä.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Joulukaupunki

Menomatkalla suunniteltujen rajojen tarkastelua. Tähän asti olisi sitten meidän kaupunkia.

Kartanosta kissatyynyliina ja ruistikkuja, parkkipaikka aseman luota, retrohotelli sopeutuu rivistöön, pussikauppa lopettanut, palokunnantalossa ahdasta, puodista n-suukkoja ja sitruuna-alkua, kahvilassa mehukasta torttua, astiakaupassa tuttua seiskytlukuakin (ei saa koskea), katoton kirkko vihreässä verkkopaketissa.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Älä osta vaatteita -vuosi

Sama ruskea kolttu kesät talvet. Minulla on ehkä aina päällä saman näköiset vaatteet mutta voin paljastaa että karderoobista löytyy sentään useita mustia pooloja, puuvillahousuja ja sukkia.

Iso veli ja auringon ottajat

Nakuilu näkyy taivaalle: Top 10 Naked People on Google Earth

Anonyymi avorahastus

Joskus olen ollut sitä mieltä, että portit ja rahastajat verorahoitteisissa liikennevälineissä hidastavat kulkua ja luovat ruuhkia.

Nyttemmin olen sitä mieltä, että alkolukko ratikan ovella olisi oleellinen lisä ja kai niille lääkkeillekin joku tunnistusmenetelmä löytyisi.

Nähtävästi en vain osaa nauttia kaupungin sykkeeseen kuuluvasta monimuotoisesta kulttuurista. Kaupunki kuuluu kaikille, kusipäillekin. Tai varsinkin heille.