Teollisuuskatu oli ennen kuutta oudon ruuhkainen, itäväylän kaista ei vetänyt lainkaan. Siniset vilkkuvalot herättivät epäilyn vakavammasta tukoksesta. Päätin ohittaa jonon ajamalla oikeanpuoleista kaistaa Sörnäisten rantatielle ja kiertää joko Suvilahden tai Verkkosaaren kautta. Sinnepä poliisit olivat lopulta sen vasemmanpuoleisenkin kaistan liikennettä ohjaamassa.
Junatiellä puoli tusinaa sinivaloajoneuvoa. Vakavampaa siellä sitten olikin
ollut.
Ohlsonilta sisäkumi. Ei löytynyt autoventtiilillä. Nyt vaihdettu. Pyöräilykausi jatkuu sittenkin pienen keskeytyksen jälkeen.