keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

Kävi munkki

Luultavasti suurimmat keskenään vertailtavien kuluttajatuotteiden hintaerot pääkaupunkiseudun ja maakunnan välillä löytyvät hillomunkeista. Erehdyin ostamaan lähimarketista lounaaksi yhden vadelmaisen kun en osannut painoon perustuvan hinnoittelun vuoksi arvioida lopullista hintaa. Samalla hinnalla olisi mökkiseudulta saanut neljä!

Ns. paremmin tietävät piirit syyttävät suomalaisia aina uusavuttomasta hintasokeudesta kun katugallupissa ei tiedetä maitolitran hintaa. Miksi minun pitäisi tietää sitä jos en sillä tiedolla mitään tee. Sen sijaan tiedän itselleni tärkeiden tuotteiden - kuten vaikka suklaapatukoiden - hinnat ja kilpailutilanteen varsin tarkaan.

Kissan kehto

Tätä olen pitkään seurannut ja aina linkkiä klikatessani pelännyt. Kissan silmin -blogin Kirre on kuollut. Vanhaksi hän elikin eikä kunto ollut enää kaikkein parhain.

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Ostaistko tältä mieheltä käytetyn sijoitushuijauksen?

Vyölaukkumies, aikamme ilmiö.

Ykkönen tutuksi

Nyt on suhattu kehää ja käytetty jokeria sekä itään että länteen. Uusikaupunkilaisen vakuutus alkoi ja halliaika tuli täyteen viikonloppuna. Akku oli luonnollisesti tyhjä eikä hallivalvojan käynnistysakustakaan ollut apua. Siispä uusi keikka aulnaylaisella hakemaan akku kotiin ladattavaksi. Uusi yritys tuotti pörinää. Sitten vielä molemmat kotiruutuun. Aulnaylainen taitaa päätyä kesäksi omenapuun alle.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Kesällä ei mennä nukkumaan

Myönnän lopullisen retronostalgia-vanhapieruilu-setämiehisyyteni kiinnostumalla kuopattujen bändien uusintakeikoista mutta silti: Aknestik Qstockiin (via).

Hyvin graafista suunnittelua

Visuaalisia tuotoksia pitäisi kai testata eri yhteyksissä ja eri suuntiin käänneltyinä. Eikä vissiin haittaisi jos testiryhmään kuuluisi yläasteikäisiä, jotka löytäisivät ne kaikkein hämärimmätkin piilevät kaksimielisyydet.

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Raahen poika

Jokisipilän ansiokasta sotaveteraanikolumnia sivunneesta historiakeskustelusta löytyi maininta raahelaisesta vapaustaistelijasta/palkkasoturista/kansainvälisestä seikkailijasta August Maximilian Myhrbergistä (pdf).

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Kitarayhtyeet ovat ohimenevä villitys

Kuten yleisesti tiedetään, Kalevi Sorsa ei sainannut Kalle Päätaloa Tammelle (mutta Ville Repo sainasi Gummerukselle, ja hänellä olikin sittemmin melkoinen työ tekstien kustannustoimittamisessa).

Bessemer Venture Partners puolestaan kertoo, mihin yhtiöihin he eivät uskaltaneet aikanaan sijoittaa (via).

Aiheeseen liittyvät yritykset

Marmai uutisoi Ylen taloudesta.

Aiheeseen liittyvien yritysten joukossa mainitaan inoalinkkeinä Yle, Radio- ja televisiotoimittajien liitto sekä varsin luontevasti myös vojakkalalainen TV-Radiohuolto Raimo Toratti.

TV-Radiohuolto Raimo Toratti

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Dekkarilista

Timesonline on listannut 50 suurinta dekkarikirjailijaa.

Kuten aina, listaan täytyy suhtautua subjektiivisena keskustelunherättäjänä. Mauri Sariolan poissaolon toki ymmärrän vaikka kovin brittipainotteiselta muutenkin vaikuttaa.

15

Mökinseinään ruuvattu muovinen numerokyltti voisi olla tyylikkäämpikin. Uuden emalisen hinnalla voisi toisaalta ostaa monta metriä kakkosnelosta ja uusia työkaluja.

Ruoka loppuu

Alakerran fazeramica oli alkanut varautua globaaliin elintarvikekriisiin, silakkapihveissä oli rajoitus: 2 kpl/asiakas. Silakkapihveissä!

Norsun muisti

Mökiltä palatessa kuului hauskoja biisejä sekä Suomelta että Bassolta. Kanavan vaihtaminen kesken lähetystä jättää joskus esittäjätiedot epäselviksi, joten hyvä että listat löytyvät netistä. Varsinkin instrumentaaleja on paha googlettaa kertosäkeen tekstien avulla.

Elephant's Memory on jäänyt aiemmin aivan tuntemattomaksi. Juntunen on tainnut mainita nimen jossain Soundin helvetinenkelijutussa. Kuulosti 60-luvun lopun Rollareiden ja Doorsin sekoitukselta. Levyjä lienee turha etsiä muualta kuin Porista.

Se Little Featilta vaikuttanut japanilaisyhtye ei sen sijaan selvinnyt.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

In Santa Croce with No Baedeker

Matkaopaskirjojen tehtävä ja kohtalo puhuttaa.

Minusta on yleensäkin ollut hauskempi lukea matkakertomustyylisiä kirjoja, joissa välittyy kokemus. Vaikka tietäisin että en pysty tai halua tavoittaa samanlaista kokemusta itse.

Osoitelistat ovat tylsiä ja puhtaissa opaskirjoissa on liian usein kuvituksena pelkkiä kliseitä. Vaikka niin on kyllä netissäkin.
I abhor Baedeker. If it were up to me every copy would be flung into the Arno.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Aikuselokuvajulisteita

Kokoelma korneja klassikoita (via).

Kolme sävyä: harmaa

Kaupunkikarusellin (via) kuvat kertovat yhdestä kaupungista sen ihmisten kautta samaan tapaan kuin Atgetin, Brassaïn, Cartier-Bressonin tai Doisneaun otokset kertovat yhdestä toisesta kaupungista.

Erityisesti tämä on liikuttavan suomalainen versio mannermaisista suutelokuvista.

Ameriikkalaismalliset autotreffit

Vaikka en ole sen paremmin speed-deittailun kuin nissaninkaan kohderyhmää, tuntuu autoilutilaisuus osuvalta kamppikselta.

Puuttuu vain drive-in -leffateatteri ja -hampurilaisravintola rullaluistintarjoilijoineen. Jäämme odottamaan mäkkärin vastaiskua jossa käydään syömässä Big Mac -ateria kymmenen deittikumppanin kanssa samana iltana.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Soneraborg

Talouselämän artikkelin viimeisen kappaleen lauseen kautta voi palata sujuvasti 1700-luvulle.
Jos osakkeista alkaa maaottelu Venäjä vastaan Ranska, niin omistajat vain hyötyvät.
Silloinhan ruotsalaiset rakensivat ranskalaisten rahoilla mm. Sveaborgin linnoituksen suojaksi Venäjää vastaan. Samat joukkueet ovat taas liikkeellä.

Leimakirves lävähti

Aulnaylainen pääsi luokalta. Herttoniemen Autokatsastus vaikutti suositeltavalta paikalta. Ripeää toimintaa, ajanvaraus netissä ja asiantuntevia ohjeita ensi kerran varalle.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Aikamatkustuksen alkeet

Wikielämä: kirjoittamalla uudelleen historian kirjoitamme uudelleen itsemme ja yhteisö/yhteiskunta/jokumuu korjaa kuitenkin mokat.

Everybody kills Hitler on their first trip. I did. It always gets fixed within a few minutes, what's the harm? (via)

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Teenteon kuusi kohtaa

Siinä yhdessä brittisarjassa oli kerran jakso jossa Wooster joutui opetelemaan kodin taitoja kun Jeeves oli hovimestariyhdistyksen kokouksessa. Avuksi tuli opas joka avattiin kohdasta Tea, to make.

Vastaavaa voisi melkein tarvita nykyisen työpisteen lämminvesiautomaatin maailmassa. Keskikokoista kuppia vedellä täyttäessä pitää ensin asettaa kuppi alustalle, esivalita kuuma vesi ja painaa enteriä. Kuppi tulee puolilleen. Se täytyy poistaa alustalta jotta tunnistin hyväksyy jakon. Ensimmäisen vaiheen kohdat uudestaan niin monta kertaa että vettä on tarpeeksi.

Pussin saa sentään valita manuaalis-analogisesti pahvilaatikosta.

Laatuaikaa lähiliikenteessä

Reittiopas kertoo että Ilmalan asemalla voi suorittaa vaihdon kätevästi. Ilmakuvan perusteella Hakamäentie ja Rantarata toki kulkevat päällekkäin, joten noin voisi maallikkotietämykselläkin päätellä.

Arkkitehti ja projekti-insinööri ovat kuitenkin suunnitelleet paikat uusiksi ja helppokäyttöisen portaikon sijaan tarjotaan kauniisti kaartavaa S:n muotoista kevyen liikenteen maisemareittiä jonka käveleminen kestää kahdeksan minuuttia.

torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Flic Privé

Paria otsikkoa alempana käsiteltiin supersankarien kohtaamisia. Astetta realistisempi olisi Edith Hardyn ja Nestor Burman yhteistyö. Tai oikeastaan he olivat kilpailijoita. Samoihin aikoihin samassa kaupungissa kuitenkin.

Piensijoittajaa on huijattu

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Hampaanvalkaisuainetta tänne

Uusi työkone on pöydällä. Edelliseen verrattuna aika yksinkertainen, hiiressäkin vain yksi nappi.

Paska kaupunki?

No niin, tajusin nyt sitten viimein että Kanye West ei puhu siinä piano/rumpu -hitissään jostain piereskelevästä tytöstä vaan kotikaupungistaan.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Vs.

Melkein virkanaisen suunnittelema asetelma tuli vastaan Boulinierilta ostamassani Boule & Billin 1960-luvun alun stripissä: sankarit yrittävät päästä elokuviin, jossa menee Gil Jourdan contre James Bond.

Mitähän tapahtuisi Niilo Pielinen kohtaa Uuno Turhapuron -leffassa?

Amerikkalainen Manaaja Pariisissa

Mielenkiintoinen uni.

Kaksi miestä ja kaksi naista Manaaja/Safiiri ja Teräs -tyyppisessä toiminnassa pahojen voimien kanssa Pariisissa. Tempoileva efektimanaus jää kesken ja voimat siirtyvät uuteen paikkaan. Nelikon pitää löytää se, he tietävät että paikassa on tapahtunut jotain pahaa. Vaihtoehtojakin löytyy:

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Patonkeja ja punkkua