maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Niitä auki et repiä saa

Muistisääntö siihen että haavojen päälle kehittyy arpikudosta kahdessa päivässä:

Ensin on Sunday Bloody Sunday - sitten on Rupi Tuesday!

torstaina, kesäkuuta 09, 2011

Pelvosta tunnetta ei

Itse selvisin hengissä ja jopa ilman vammoja. Olisi ollut vielä mielenkiintoista tietää kuinka se onnistui ja mitä painajaisia jäi.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Palaverijamit

Joskus sitä huomaa istuvansa palaverissa joka on selvästi kääntynyt kohti päätöstä, mutta jostain ilmaantuu aina uusia sooloilijoita jotka alkavat varioida teeman vierestä. Eikä sitä loppua kuulu.

Minulle kävisi paremmin ramopalaveri, joka polkaistaan vauhtiin yy-kaa-koo-nee ja selkeä loppu tulee kolmessa minuutissa niin että rummut kaatuu. Ja encoret kuuluu stadioneille.

maanantaina, kesäkuuta 06, 2011

Aagh, natsisiat yllättivät auringosta

Kävelyn varjopuolia: yli kuusi jalkaa pitkä asennepyöräilijä mäjähti selkään ja tipahdin kontalleni pientareelle. Kuulemma oli mennyt hiekkaa silmiin. Oli tainnut sitä ennen mennä myös kusta päähän.

Olisi pitänyt soittaa poliisit paikalle, mutta se olisi kuitenkin vain kestänyt ja sillä välin olisin luultavasti pomppinut herran vekottimesta pinnat poikki yksi kerrallaan.

Kun ei materiaalisia vahinkoja tullut, toivottelinkin vain painumaan mahdollisimman pian pois silmistä sekä alakertaan että naiselimeen. Nyt ei kyllä sitten tullut tämäkään tapaus tilastonikkareiden tietoisuuteen eli viidakon meno saa jatkua kevyen likenteen väylillä virallisten tahojen huomaamatta.

Reksiteröidy kilapiluun

Jotkut sanat ei vaan koskaan mene itseltäkään eka kerralla oikein...

Suvivirsi Blues

Eilen Ylen Poppikoulun päätteeksi kuului Summertime Blues Suvivirren sanoilla. Outo tunnelma.