tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Kuvauskutonen

Neulekirpulta via skrubu.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2006? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Kuplavolkkari taitaa edelleen johtaa vaikka paljon valottui myös puutaloja ja ovia. Olen vähitellen alkanut kuvata erilaisia yksityiskohtia, joista ajan myötä muodostuu teemakokonaisuuksia.

2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin vuoden aikana?
Loppuvuodesta aina kun aihe on sopinut - esimerkiksi ihmisiä minun kuvissani ei kovin paljon ole.

3. Mikä vuonna 2006 ottamistasi kuvista on vuoden lempikuvasi?
Taitaa olla "Pysähtyminen kielletty x3": värin ja värittömyyden yhdistelmä jossa periaatteessa tuttu aihe on lievästi surrealistisessa yhteydessä.

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2006?
Oma kamerani on jossain määrin rajoittunut liikkeessä ja pimeässä. Aiheenvalinta on siis staattisempaan ja aurinkoisempaan painottunutta.

5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana?
Lisämuistikortin keväällä ennen etelänmatkaa. Oli selvästi tarpeen, sillä molemmat kortit täyttyivät viikon aikana (noin 750 kuvaa yhteensä).

6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2007?
Edelleenkin pakkomielteenomaisesti kaikki eteen sattuvat kuplat (jotka alkavat kyllä pian loppua). Keltaisia viivoja, outoja yksityiskohtia. Ja kylttejä tekstillä tai ilman.

2 Kommenttia:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Kiva, kun vastailit!
Selailin Flickr-kansiotasi.Kuvissasi on huumoria ja ajatusta.

Kuplakuvat viehättivät erityisesti.

3:50 ip.  
Blogger edsel sanoi...

Pääosa taitaa olla puolidokumentaarista todellisuuden tallentamista - ulkoseiniä ja kulkuvälineitä. Ne muut ovat sitten outoja värejä, kuvakulmia ja rajauksia. Ihmiset ja eläimet eivät yleensä onnistu (tai päädy Flickeriin liian läheisinä).

4:09 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home