torstaina, kesäkuuta 22, 2006

Kesän aikataulut

Kokoonpanolinja liikennöi supistetuin aikatauluin ja kavennetulla kaistalla kesän aikana. Juhlapyhinä ja sateen sattuessa viimeinen vuoro lähtee päätepysäkiltä työpäivinä ja koulujen kesälomien aikana. Sarjaliput eivät kelpaa. Kello 24:n jälkeen peritään korotettu kertamaksu.

Avointa kapitaalia

Arvopaperi-lehden sivuilta löytyy tietoa Nokian osakkeen omistuksesta.

Musta ampiainen

Vietnamista saisi kunnostettuja skoottereita (via KariT). Turha tietenkään sieltä asti tilata, kun liiterin periltä löytyy jo yksi. 180 SS eli VSC1T on kuitenkin hieman harvinaisempi malli, eikä kaikkia osia löydy yhtä helposti kuin yleisempiin.

Karvajopo

Mitä amistuunaajat edellä, sitä varhaisteinit perässä.

Minä taittelin oman Joponi pinnoihin limsapullon korkkeja (silloin kun limsapulloissa vielä oli sivusuuntaan repäistäviä metallivärisiä metallikorkkeja joista sai sormiin haavoja).

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006

Engerland!

Vaihtoehtoisia jalkkisbiisejä. Versioitavana mm. Sham 69, Tenpole Tudor ja Shamen. Mutta mistä löytäisin Irlannin biisin vuodelta 1990 eli Put 'em Under Pressure. Single on hyllyssä mutta ei vinyylisoitinta...

Kesähitsit

Juhannuksen menoliikenne

Liikenne puuroutuu, kone keittää, kuski vaahtoaa. Vai pitäisikö tutkia karttaa ja oikaista pururatoja, pyöräteitä tai takapihoja pitkin.

tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Ganes the Movie

Remuna Martti Suosalo?

This Heat + Furious Pig

Pylväs seinällä kertoo +28°C. Ohutta yläpilveä. Itäkaakko seitsemän. Kaksikymmentä.

Topparoikka täysikuulla

Junabongailua, tavallaan...

-4.0 Rock And Roll

Uudet diopterit ovat ehkä vähän tämän henkiset:

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Rastilan leirintäalue kultahammasrannikolla

Vai miljoonalähiö Ameriikassa.

Neljä silmää parempi kuin yksi

Optikolta tuli tekstari: uudet prillit ovat noudettavissa. Uusin silmin umpihankeen.

Tänään liikenteessä rutistuu jonkun teräskori

Uutisesta muistui mieleen, että ratti-kytkinlukko jäi eilen laittamatta. Ajonestolaite sentään auttanee, se kun ei aina itsellekään aukea. Surkea kohtalo, näitä ei Uudessakaupungissa enää tehdä. Vieläkö meillä on kaljaa?

Poltinmerkkiräätäli

Nettisivuilla lukee "Tailor", pakettiauton kyljessä puolestaan "Taylor". Kumpaa uskoa?

sunnuntai, kesäkuuta 18, 2006

Viikonloppu

Koiranputkia. Kastelukannu. Sementtiä. Käki. Sauna. Pilsneriä. Italia-USA. Unta. Kuono. Viikate. Ruohonleikkuri. Öljymaalia. Kaira. Jäätelö. Jonoa. Väsy.

perjantaina, kesäkuuta 16, 2006

Missä oon käsi

Femtsika: viisi (5) taitoa joita sinä et hallitse mutta sinusta tuntuu että ne ovat jokapäiväisiä muille.
  1. Neulominen (jokapäiväistä ainakin joillekin)
  2. Sukeltaminen, laitteilla tai ilman
  3. Lootusasento, tiukka tai löysä
  4. Katon choppaus
  5. Laulaminen, soittaminen tai yleensä millään tavalla elämyksellisten melodioiden tuottaminen

Teuvoo...

...sun angliasi syötiin.

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Looraa

On nälkä. Ruokablogien lukeminen ei helpota asiaa, mutta tänään on sopivasti täälläkin tarjolla makaronilaatikkoa.

(Edit: Hyvää olikin. Futisaikataulujen seurauksena päivärytmi vaan on sekaisin ja nyt täysimahaisena tekisi mieli pitää päikkärit eli ottaa ettoneet.)

tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Älä käännä heille selkääsi

Matseissa on kentän laidalla oranssipukuisia turvahenkilöitä naama koko ajan tiukasti yleisöön päin. Pelin tilanteet näkyvät heille platoninluolamaisesti vain katsojien reaktioista. Onkohan rekrytointihaastatelussa kiinnitetty erityistä huomiota välinpitämättömään asenteeseen penkkiurheilun suhteen ( - "Mikä ihmeen maradona, onko se joku hedelmä?" - "Paikka on teidän!").

Lista 1:n vangit

Olen miettinyt jonkinlaisen perusostoslistan tulostamista mökkiviikonlopuiksi. Siitä voisi sitten viivailla pois tarpeettomat. Mutkittelevalla tiellä syntyy tutajavaa tekstiä, joskaan seuraukset eivät ole ihan yhtä kohtalokkaita kuin Mauri Sariolalla (tämä näki vaimonsa kirjoittamalla lapulla tekstin 2 ltr. kermaa ja kieltäytyi viemästä erheostostaan takaisin kauppaan - lopun voi lukea mainiosta kirjallisesta keittokirjasta nimeltään Hanhensulan ravintola.)

Tässä on vähän samaa ideaa (via Killinki).

Rintava, reitevä, pepukas ja pumpsee

Sariola ei kirjoittanutkaan kirjojaan itse? Lieneekö takana kolmijäseninen haamukirjoittajatrio? Hiuskampaus on kuitenkin komea.

Pitsku-ilmiö...

...vie työpaikat Kiinasta. Välillä uutisoidaan jostain näinkin päin.

maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Bermuda, Bahama, Come On Pretty Mama

TV-uutisten katuhaastattelussa rouva täti olisi toivonut Siljan pysyvän suomalaisena. Kaikki on suhteellista mutta aikaisempaa lähemmäksi se omistus tämänpäiväisen kaupan myötä tuli.

Neiti ratissa

Töistä palatessa onnistuin säikäyttämään Hermannin rantatiellä metallisen metsänvihreää kupeemersua ohjastaneen vaaleatukkaisen muskelimiehen niin pahanpäiväisesti että tämä onnistui sammuttamaan autonsa. Voi raasua. Kannattaisi aina katsoa myös oikealle.

Kasikympin lätkäläiselle tyypillistä haparoivaa hallintalaitteiden käyttöä ei kyllä sitten saa yhtään kompensoitua sillä, että viimein uudelleen liikkeelle pääsetessä vinguttaa kumia ja jättää tavallisen nissankansan taakseen olosuhteisiin sopimattomalla 100 km/ nopeudella. Meille muille tuli jo kiusallisen selvällä tavalla se puutteellinen kytkimenkäsittelytaito.

Suosittelen pyytämään isiltä seuraavaan autoon automaattivaihteistoa.

Kansallispuku rikoksentekovälineenä

Hame menetettiin valtiolle. Mitähän valtio sillä tekee? Päätynee rikosmuseoon.

Liikkuva betoniporsas

Kaupungilla liikkuu sekavia pyöräilijäryhmiä, jotka eivät noudata liikennesääntöjä ja estävät työmatkapyöräilijöiden ripeän etenemisen. Niillä on kypärät päässä, eivätkä pyörätkään ole hippiväreillä maalattuja diilerijopoja, joten kyse ei liene mistään kriitikkomössöstä. Ehkä joku yritteliäs on keksinyt ryhtyä vetämään jotain Näe Helsinki Satulasta -bisnestä tai sitten kyse on EU-rahoitusta saavasta joukkokuntotapahtumasta. Tiellä ovat joka tapauksessa.

perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Interesting. Bomb. Summer Holiday.

En teidä keitä nämä ovat, mutta jotenkin kuvittelen tuohon tilanteeseen näyttelijöiksi Jennifer Saundersin, Joanna Lumleyn ja komppaamaan Jane Horrocksin...

Leivätön pöytä on katettu

Viiden viljan viikonloppulätty.
  1. Leipä. Tumma, vaalea? Patonki vai limppu. Ehkä paahdettu? Ovatko leipäsi sämpylöitä tai sandwichejä jossa sisällys on kahden leipäviipaleen välissä? Leikkaatko leipäsi kolmion muotoon?
    Kaikki käy. Erityissuosikki on Primulan juusto-oliivi ciabatta, joka ei lisukkeita kaipaile.
  2. Kun leivälle laitetaan paljon erilaista särvintä mikä tulee ylimmäiseksi? Onko järjestyksellä väliä? Mikä on suosikkisi?
    Järjestys on leipä-juusto-liha-vihannes. Paitsi kuumennettaessa juusto päälle.
  3. Laitatko sinä leivällesi jotain mikä muiden mielestä on outoa?
    En yleensä. Edes marmelaadia voin keskelle kuoppaan.
  4. Jos kyseessä on näkkileipä: kummalle puolelle levitetään voi?
    Oikealle eli yläpuolelle.
  5. Voi vai margariini? Ehkä jokin muu levite? Kevyttä?
    Juustoa tai juustoketta yleensä ja mielellään vähärasvaista. Joskus harvoin ihan oikeaa voita sopivan maalaishenkisen leivän yhteydessä mutta silloin vain mausteena.

torstaina, kesäkuuta 08, 2006

Roundhouse Kick

Kuinka tutustua paremmin Chuck Norrikseen.

Hierontaa

Flickr

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Ylen antoa

Yle lopettaa YleQ:n. Asian uutisoinnissa on kuitenkin jotain epäselvää.

"...digitaalinen radiopalvelu YleQ lakkautetaan..."

Digitaalinen? Vanhalla tavallisella analogitransistoriradiolla minä olen sitä kuunnellut. Ja mikä ihmeen "palvelu"?

"
...nuorille suunnatusta YleQ-kanavasta luovuttiin Olkinuoran mukaan siksi, että vastaavansisältöisiä kaupallisia kanavia on tarpeeksi."

Nuorille? Kieltämättä imartelevaa, mutta minä olen aina luullut että YleX on se varsinainen höttöteinikanava jonka pissiksille suunnattu ohjelmavirta ei kisseistä ja nergyistä paljoa eroa tekopirteine aamujuontajineen ja tietokannasta tulevine soittolistoineen. Q:hun siirrettiin ne vanhan Radiomafian ohjelmat, jotka olivat liian "keski-ikäisiä" x:lle.

Ja että vastaavansisältöisiä paljon? Öh? Kuulostavatko esimerkiksi nämä muutamat ohjelmat siltä samalta, mitä tusinakanavilta suolletaan...?

Eivät tunnu raukkaparat paljoa omasta toiminnastaan tietävän, mutta mitä toisaalta voisi valtion poliittiselta joukkotiedotusvälineeltä oikeastaan toivoakaan.

Murriganes Puissalossa

Turkulaisen rokin varhaishistoriaa on kuulunut lauantaisin mökkiympäristön paikallisradiosta. Ohjelmien sisältöön ja oheismateriaaleihin voi tutustua myös Föribeat-sivuilla. Erityisesti jaksot upolaisista tai Tommie Mansfieldistä sisältävät hilariöösiä kulttuurihistoriaa.

Ryhmäpoikkeusasetuksen sijaintilauseke

Talouselämän autokauppajutusta tarttui silmiin tuo mainio käsite. Aivan loistavaa kieltä - paljon kirjaimia, eikä mitään järkeä. Lisää löytyy sylttytehtaalta.

Elämiemme päivät

Kuuskuuskuuspäivä ei ole oikeasti SE paha päivä. Saamme odottaa vielä vähän yli kuukauden:

"Seitsemäs seitsemättä, seitsemää yli seitsemän" - Tuomari Nurmio: Lapsikuninkaan käskyt

Vaan jos silti pitää tätä päivää arvossa, menikö hetki jo? Aamulla herätyskello näytti 6:66.

maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

But Tuesday's just as bad

Komisario Beck serverihuoneessa

Valvontakamerakuvaa Pirate Bayn razziasta.

Kuinka myyrä sai housut auton surmansa

Sohin mökillä pihaa niittäessäni outoon heinäkasaan viikatteella. Tarkempi tarkastelu paljasti surkean vaaleanpunaisen otuksen. Äkkiä heinät entiselleen ja se alue enemmiltä niittämisiltä rauhaan. Vaikka myyrät eivät olekaan herukkatarhurin ystäviä.

Yritin etsiä tänään vielä lisätietoa myyränpoikasista. Löytyi jotain vähän sinne päin.

Jonoutunut, hidasta, pysähtelee

Turunväylällä autoilija ei välittänyt turvaväleistä ja tappoi motoristin. Rapsahtaakohan tästä kolmea kuukautta ehdollista niin kuin rekkamiehelle?

Missä on mun Dillinger!

Tuli havahduttua Rumbleen vasta puolivälistä. Pääosanesittäjä olisi myynnissä. Taidan tyytyä pizzaan.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Skaalautuva popvideo

Valittavissa alkuperäinen tai 300% (volyymi- tai painoprosentin mukaan).

Lounas meren rannalla, arvoitus monille

Kun kaupungilla kerrankin olin liikkeellä, päätin istua hetken lokkien seurassa. Kolmioleipää ja juotavaa jugurttia. Olin toki muuten ympäristötietoinen ja vein roskat roskikseen. Siellä ei ollut kuollutta varista, niin kuin joskus Pitkänsillanrannassa.

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Teppoduo

Edsel Phonographsin uusin kiinnitys on akustinen nikotteleva tötterötukkakaksikko Johnny Ericsson & Motor-Ola Rocker. Seiskatuumaiselle vinyylille pääsevät kipaleellaan "My Bluetooth Babe (Way Over Town)".

Sumeiden vuorten logiikat

Kävin silmälääkärissä: paineiden mittailuja ja taulujen katselua. Tippoja, joiden seurauksena maailma on nyt perin impressionistinen. Hyvä tilaisuus testailla eri sivujen esteettömyyttä ja mukautuvutta oopperan zoomiin.

Niillä ei olekaan enää niitä kieppuvia E-kirjaimia...