perjantaina, elokuuta 25, 2006

Katutaidetta koteihin

Valituskuoron yleisö tukki poistumistien, joten silmäilin Kiasman kirjakaupassa mm. katutaidekirjoja. Samaan genreen kuuluvaa olisi ollut nähtävänä myöhemmin livenäkin, mutta siinä vaiheessa olin jo toteuttamassa omaa nukkumisperformanssiani yksityistyvän yhteiskunnan privaattialuella.

Iltainen kaupunkikulttuuri rajoittui omalta osaltani elitistisesti porvarillisiin korkeakulttuurin ulkoisia muotoja jäljitteleviin ilmentymiin, joita establishmentti oli asettanut korostuneen kaupallisesti esille suljettuihin galleriatiloihin. Ummehtunutta hapatusta siis, eikä ollenkaan tässä ajassa. Niinku.

Aamulla päätin uutisia luettuani, että ryhdyn kutsumaan sarjamurhaajia väkivaltataiteilijoiksi. Huijarithan ovat olleet jo pitkään rip off artisteja. Joskus nämä puolet myös yhdistyvät.

Muutkin ovat pohtineet asiaa tai muuten vaan kokeneet kulttuuria.

Edit: nyt taiteesta myös kuvia (via just).

0 Kommenttia:

Lähetä kommentti

<< Home