Bussimatkustaminen kehittyy
Taidan olla jo kauhean vanhanaikainen ja 1970-luvulle kuuluva, kun en oikein jaksa innostua suomalaisen insinöörivetoisen tietoyhteiskunnan saavutuksista.
Ketään ei tietenkään haittaa, että ne kännykkään saatavat aikataulut ovat lähtökohtaisesti pielessä (kotoa Rautatientorille 22 minuuttia: HAH - siihen en itse pystyisi edes viritetyllä turbolla kesäisenä sunnuntaiaamuna kun liikennevalot ovat keltaisella ja pysäkeillä ei tarvitse pysähtyä), kalusto hajoaa (irtonaiset istuimet ja vuotavat katot kuuluvat bussimatkustajan arkeen) eikä henkilökunta osaa (stop-nappulan painamisesta pitäisi aiheutua lampun syttyminen ja seuraavalla pysäkillä pysähtyminen, mutta kun ei).
Ensin voisi hoitaa peruspalvelut kuntoon. Nyt tuo vaikuttaa puuhastelulta ja savuverholta.
Ketään ei tietenkään haittaa, että ne kännykkään saatavat aikataulut ovat lähtökohtaisesti pielessä (kotoa Rautatientorille 22 minuuttia: HAH - siihen en itse pystyisi edes viritetyllä turbolla kesäisenä sunnuntaiaamuna kun liikennevalot ovat keltaisella ja pysäkeillä ei tarvitse pysähtyä), kalusto hajoaa (irtonaiset istuimet ja vuotavat katot kuuluvat bussimatkustajan arkeen) eikä henkilökunta osaa (stop-nappulan painamisesta pitäisi aiheutua lampun syttyminen ja seuraavalla pysäkillä pysähtyminen, mutta kun ei).
Ensin voisi hoitaa peruspalvelut kuntoon. Nyt tuo vaikuttaa puuhastelulta ja savuverholta.
kirjoittanut edsel, klo 3:37 ip.
2 Kommenttia:
Osuit naulan kantaan, savuverhoa ja puuhastelua tosiaan.
Ihan tulee Orwellilainen todellisuus mieleen, tarjotaan aina vain enemmän tietoa, taulukoita ja aikatauluja siitä miten kaikki paranee ja toimii. Tosielämässä kuitenkin jöpötät siellä pysäkillä munat huurteessa tismalleen sen ylimääräisen 20min mitä aikataulussa on toiveajattelua.
Yleensäkin tuntuu että suomessa etsitään känny-viisastenkiveä niin innolla että kaikki mihin kapulaa voi käyttää on otettava vakavasti. Kuuntelin radiosta ohjelman jossa vanhuksille iskettiin reumaattiseen käteen kamerakänny ja liimattiin viivakoodi sukulaisten valokuvien alle. Kuvaa sohimalla sitten teoriassa olisi voinut soittaa sille siskontytölle ilman numeroiden näpräystä. Homma tietysti epäonnistui tyystin, jos näpit eivät toimi niin ei moinen kuvausakrobatiakaan luonnistu. Parhaimmillaankin koko homma olisi voinut toimia melkein yhtä hyvin kuin mummoni puhelin 80-luvulla. Siinä oli numeroiden lisäksi passikuvilla ja isolla tekstillä varustettuja pikavalintanäppäimiä. Painaminen onnistui vaikka rystysellä. Mutta kun se ei oo kolmegee ja tätä päivää...
Ilmeisesti kehityshankkeen on toteuttanut joku pikkupaja, joka epätoivoisesti etsii itselleen referenssejä. HKL puolestaan saa lähes ilmaiseksi paukutella henkseleitään ns. kehityksen eturintamassa.
Lähetä kommentti
<< Home