tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Etnisistisiä lokeroita

Transport for London tenttasi sivustollaan kävijöitä sivustonsa käytettävyydestä. Lopulta piti kertoa jotain itsestään.



Ei meillä Suomessa tuollaisia koskaan kysytä...

maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

D-AIHM ja medikaali diverttaus

Eilen iltapäivällä Haltialassa kävellessä katselin nousevaa konetta ja mietin että onpa pitkä. Niin kuin olikin.

Hurry Up Harry

Melkein yhtä hauska ravintola-arvostelu kuin se yksi Hamish -juttu AbFabissa.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Metrokirvesmiehen pojan paluu

Joukkoliikennevälineissä tapahtuu. Idässä.

torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Tullinpuomilla

Oikeasti isoissa kaupungeissa on tietullit.

keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Ihmeneloset

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Lumet voisivat ensin kuitenkin sulaa

Tammialesta tuli ostettua sen verran paljon dekkareita ja Leif G. W. Perssoneitakin on vielä viime kesältä lukematta joten varasin firman lomatoivekalenterista ajan juhannuksesta elokuun alkuun. Qstockissakin pitänee käydä.

YYA II

Tandooriälgen on scifidekkari, jossa kyyninen noir-kyttä seikkailee tulevaisuuden monikulttuurisessa Gautampurissa (eli Göteborgissa).

Koskahan joku meillä kirjoittaisi humoristisen tulevaisuussotakirjan Tunnistamaton marttyyritaistelija, jossa Suomi hakee turvaa Venäjän keisarilliselta imperiumilta saadakseen torjuttua Skandinavian islamistisen tasavallan aggressiivisen ekspansion.

Maantiedettä ei voi muuttaa mutta kulttuureita voi.

torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Korkea Katu

Lontoon kauppakatuihin uusi näkökulma julkisivuineen.

(Edit: Google Mapsin Street View sitten pisti tuostakin paremmaksi)

Taka-Lyötty

Karjasillan Shelliä ollaan purkamassa. Tuolla tuli monesti tankattua nelitahtimopoa ja pelattua Battlezonea.

Oikeastaan se alkuperäinen Karjasillan Shell oli silloin dealerina toimineen Railaston edellinen asema joka sijaitsi nykyistä hieman lähempänä keskustaa aivan Laanaojan partaalla. Siellä isävainaa kävi korjauttamassa dagenhamilaista.

Ja oikeasti tuo radavarren alue on nimeltään Taka-Lyötty.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Markkinatalous heräilee vähin erin

Syyrian pörssi avautui neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen.

maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Eläkejoustoa

Lisäisin vielä enemmän tuota ehdotuksen jyrkkyyttä ja leventäisin aikahaarukkaa. Eli viisvitosenakin pääsisi, jos ihan oikeasti vapaaehtoisesti tyytyy huonohkoon eläkkeeseen (eikä tule heti vaatimaan sossusta lisää). Ja seitenkymppiseksikin saisi jatkaa jos oikeasti niin jaksaa ja haluaa ja sitten saisi hyvät eläkkeet pariksi loppuelinvuodeksi. Ja oikeat sairastapaukset siten erikseen.

Vaan tietenkin ihmiset on lopulta vain joko korostetun "ahneita" tai "laiskoja" eikä tuollaisesta voi antaa päätöstä niille itselleen. Parempi että joku muu päättää.

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Eläkesäätöä

Fast Show

Aika nopeasti tuli tämä Lex Nokian suora jatkokehitelmä. Pitäähän sitä olla jotain mitä valvoa.
...tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle elleivät työntekijä ja työnantaja muuta sovi.

keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Won't wrinkle, ever

Hassua miten aikanaan kovin pilkatun B-elokuvanäyttelijän toimet alkavat jälkikäteen vaikuttaa järkeviltä. Ehkä johtuu siitä että nyt niitä tulee verrattua seuraajiensa saavutuksiin.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Neljä silmää kaksilla tehoilla

Olisi taas uusien silmien aika. Favopticista näyttää olevan kokemuksia.

Itse kävin vastikään optikolla joka oli heti näöntarkastuksen jälkeen kovasti varaamassa minulle kehyksiä samalla kertaa ja "unohti" myös antaa reseptin mukaan jota en menisi kilpailevaan myymälään.

Työterveyslääkäri oli kuitenkin kirjoittanut lähetteen myös silmälääkärille ja nyt on taskussa paperi jolla voisi tilata lasit myös netistä.

OK Computer World

Liput varattu. Ei ollut Tiketin palvelu edes kauheasti tukossa.

sunnuntai, maaliskuuta 01, 2009

Ei aina miltä näyttää

Ensi silmäyksellä kovin dramaattiselta näyttävä käyrä. Hiukkasen vääristelty tietenkin oikeasti.