keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Monet konstit

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Rat Fink

The Sadies: The Horseshoe. Kepeä ralli, karu loppu. Tilaan leffan sitten, kun tulee playdotcomiin.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Kirjaviisikko

Tällä kertaa onkin helppo vastata.
  1. Luetko kirjoja? Jos luet, mistä hankit luettavan: kirjakaupoista, antikvariaateista, netistä, kirjastoista. Ehkä saat aina lahjaksi tai lahjukseksi?
    Luen. Tosin hyllyissä on lukemattomiakin aika lailla, joten ilmeisesti ostan kuitenkin enemmän kuin luen. Nuo kolme ostospaikkaa taitavat olla aika tasaveroisina käytössä ja lahjojakin tulee ainakin juhannuksena ja jouluna. Kirjastonkäyttöni on vähentynyt viime vuosina koko ajan.
  2. Faktaa vai fantasiaa? Alkukielinen vai käännös? Kovakantinen vai pokkari? Vai kelpaako ainoastaan ensipainos omistuskirjoituksella?
    Faktaa yleensä (tai ainakin jotenkin tosipohjaisia tulkintoja). Valitettavasti kohdalle osuneet nopeasti tehdyt hutaisut ovat vieneet luottamuksen kaikkeen käännettyyn (en tarkoita Saarikoskea). Kevyttä kirjaa jaksaa lukea yhdelläkin kädellä, pahviniskan taittumista pitää kyllä varoa (se tapahtuu pokkareille luvattoman helposti kuvaliitteiden kohdalta).
  3. Onko kirja sinulle tiedontallennusformaatti vai esine. Pitääkö kirjaa päästä sormeilemaan ja selaamaan vai voiko sen tilata pelkkien metatietojen tai kritiikin perusteella tai printata netistä?
    Objekti ehdottomasti. Verkkokirjakaupoissa voi ottaa riskin, mutta esimerkiksi kuvituksen suhteen ei voi koskaan olla varma. Printiltä tai näytöltä voi lukea niihin tarkoitettuja tekstejä, joka on kuitenkin eri asia kuin kirja.
  4. Onko ajatus käytetyn kirjan sormeilemisesta sinulle epämiellyttävä? Vietkö koskaan omia kirjojasi antikvariaattiin. Onko antikvariaattikirjan antaminen lahjaksi loukkaus?
    Käytetty käy, kunhan ei ole kahvitahroja tai väliin unohtuneita juustovoileipiä. Mielenkiintoisia käytettyjä ovat ne, jotka kertovat samalla jotain muuta omasta ajastaan ja aikaisemmista lukijoistaan (kuten suomalaisen omistajan nimellä varustettu Saksassa painettu Joycen Ulysses 1930-luvun alusta).
  5. Mitä kirjoja sinulla on juuri nyt kesken? Luetko niitä junassa, sängyssä, sohvalla vai kahvilassa?
    Sven Westerberg: Onsalaaffären, Mondo Matkaopas Amsterdam, Markus Aaltonen: Näkyyhän se varmasti, 1421, The Year China Discovered the World, kaikki makuuhuoneessa. Junassa pitää lukea Akateemisen lehtiosastolta löytyneitä ulkomaalaisia erikoisaikakauslehtiä (ja varoa tahrimasta niitä juotavaan jugurttiin). Kahvilassa voi tarkastella juuri tehtyjä löytöjä.

Librismiä Laanaojan varrelta

Lisää juttua Oulun kirjakauppatilanteesta.

Joskus oli Nikan kirjakauppa (joka siirtyi marketin "kirjaosastoksi"), Karjasillan kirjakauppa (jonka lopettamisen jälkeen pengottiin roskiksesta sinne joutuneita kirjoja), Tuiran kirjakauppa (josta piti käydä etsimässä loppuunmyytyä lukion uskonnonkirjan painosta). Sen toisen nyky-Suomalaisen paikalla oli Pohjalainen (eli 1800-luvulla perustettu Pertaali) ja toisen paikalla Kirjola (josta sittemmin tuli välillä Akateeminen).

Kohta siis taas Akateeminen siinä kaupungissa.

Who You Gonna Call?

Olisi joku vanha lanssi myytävänä.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Traileripuistoon

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Kovat

Aamun Hesarissa kolumnisti antoi ohjeita kaupunkilaisille. Turvallisuus on kuulemma itse kunkin pään sisässä. Ja jos ei kestä kaupunkiin kuuluvaa erilaisuutta, voi muuttaa maalle.

Nämä taisivat olla niitä peljättyjä kovia arvoja.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Kasvot

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Ei ihan eilen

Mielenkiintoisesta liikenneaiheisten valokuvien kokoelmasta löytyy suomikuviakin (hankalasti tosin - hakukriteeriksi kohtaan 2 pitää kirjoittaa FINL, klikata proceed, ja tulokseksi saa 189 nostalgisesti haalistunutta värikuvaa enimmäkseen vuodelta 1962 - brittikuvaaja on kiertänyt mm. Turussa, Helsingissä ja Karkkilassa raitiovaunujen, höyryveturien ja kapearaiteisten perässä).

Muutama herkkupala:

Kansalaisjournalisti yritetään vaientaa

Olen viime aikoina ollut kriittinen joukkoliikenteen eri ilmenemismuotoja kohtaan. Nyt HKL/HeBuLi yrittää nähtävästi lahjoa minut hiljaiseksi - bussin takapenkillä oli puolikas pullo salmaria.

Lottolukaali

Sen ensi lauantain jälkeen huudettavan Hemin voisi sitten parkkeerata jollekin noista pihoista.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Pertaalin puoti ja Karjasillan kirjakauppa

Parnassossa keskustellaan. Olen ollut Oulusta pois suunnilleen saman ajan kuin se oikea kirjakauppakin. Aikanaan se myytiin kilpailijalle kun emoyhtiöllä ei muutenkaan ollut toimintaa paikkakunnalla. Rotuaarilla on nyt ollut tavaratalo jo joitakin vuosia ja määräajan umpeutuessa taitaa kirjakauppakin olla tulossa takaisin.

Pitäisiköhän minunkin?

Lottomobiili

Viikonlopun jälkeen realisoituvilla rahoilla on monta käyttöä. Passissa ostettaisiin R8, mutta minä harkitsisin ehkä jotain käytettyä.

Barrett-Jacksonilta voi tehdä löytöjä. Kuten:
Yllättävää kyllä, samanlainen Coronet on myös aikanaan tuotu Suomeen ja on edelleen tallessa. Lisäarvon lähteenä oleva moottori tosin löytyy nykyään eri omistajalta...

(Edit: se suomiauto oli tietenkin '67 Belvedere, saman näköinen kuitenkin)

HKL

Kasinoilla ei tunnetuista syistä ole kelloja näkyvissä. Eipä ole bussipysäkeilläkään...

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Fools of the Trade

Kuka tarvitsee enää Sveitsin armeijan veitsiä tai leathermaneja kun käytössä on tämä?

Lihaa piiloon

Ameriikassa suosituin myymälävaraste on liha.

Se on vain spinaltäppii

Noloja hetkiä rok-busineksessa.

sunnuntai, tammikuuta 21, 2007

Through the steaming woodlands

Laitoin Comuksen soimaan. Ei toimi. Pitää olla yksin. Pitää olla pimeää, sadetta ja syksyä. Pitää olla mökillä, jossa nurkissa vinkuu ja rapisee. Pitää olla asiaa pihan perälle, jotta voi pelätä matkalla.

Betonibrutalismia

Taidekokemusten jälkeen haluaisin juoda teetä puhtaista kupeista.

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

The Cool Hot Rod

Nuori kapinallinen joutuu toverituomioistuimeen ja oppii ajamaan turvallisesti. Osat 1, 2, 3. Musiikkikin on verrattain coolia, rokkenrollia ei oltu tuolloin vielä keksitty...

(Kuusikymmenluvulla meno oli jo rankempaa, kuten osoittavat Hot Rods to Hell ja Bad Girls Go to Hell.)

Kuka sammutti valot?

Simpsonien eilisen jakson (Poppa's Got a Brand New Badge) alku seuraili teemaltaan sähkökatkoa New Yorkissa kesällä 1977 - ja siitä seuranutta kaaosta. Satuin juuri lukemaan samaa aihetta käsittelevää kirjaa. Hassua.

torstaina, tammikuuta 18, 2007

Alakaupunkia ilmasta

Kuvien täytyy olla aika uusia kun ei kerran enää ole tuplatorneja näkösällä... Sumukuvissa paikka näyttää joltain taikavuoren linnalta.

Puskurikavalkadi

Kairo on löytänyt hienoja sanattomia automainoksia, joissa ei korosteta sen enempää hevosvoimia kuin taloudellisuuttakaan (se yksi viisysi Buick on itse asiassa sohva).

Kahdeksankymmenluku ei vaikuta tuonkaan perusteella erityisen tyylikkäältä ajalta automuotoilun tai naisten vaatemuodin suhteen.

Miksi?

Valokuvatorstai.

Jaakoppi Lagerkrantsi
Tässä lepää lewottomuudessaan satulamaakarin kisälli Jaakoppi Lagerkrantsi.

†9 p:wä huhtikuuta w. 1859. 35 wuoden ijässä.

Mun sydämen on suruinen. Ain kuolemaani asti. Helwetin waiwa tulinen. Siis walitan waikiasti. Surkiasti suullani ääntelen. Tuskassani rintaani painelen. Käsiäni murhees wääntelen. Ei lohdutust woi kukaan lainata.

Alea on heitetty

Perinteinen kerran vuodessa toistuva kulttuuriaamu - ensin aikaisin Akikseen, sitten sulattelemaan löytöjä Engeliin.

Aika vähän saalista tänä vuonna. Jälkialesta sitten kuitenkin lisää.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Nukkuen uurnille

Ehdokas Haavistoa koskevaan keskusteluun voi lisätä vielä kolme selkeää sympatiakohtaa:
  • kotoisin Munkkivuoresta
  • omistaa kuplavolkkarin
  • kirjoitti silloin kauan sitten reilausoppaan Nuori Eurooppa, joka tarjosi käytännön hyödyn lisäksi myös viihdyttävää luettavaa ja eläviä sanankäänteitä
Politiikastaan en vaan kyllä sitten niin selkeästi tiedäkään.

Pallon puoliskot

Eikö se keskipiste ollutkaan Turussa?

Tämä hetki ja tulevaisuus

Ratsia Sturenkadulla toista aamua peräkkäin. Tarkkailivat ilmeisesti suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista. Onneksi bussikuski osasi liikennesäännöt. Jotkut eivät olleet osanneet.

Valoisaa. Pilvet tainneet vain karata.

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

747

K-kauppojen telkkarimainos muistuttaa hieman liian paljon Kentiä.

Housuitta metroon

Jos teemapäivä leviää tänne, on ajankohdan parempi olla kesällä. Lisätietoa järjestäjistä.

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Valkoista lakritsaa

Fazer antoi periksi. Eskimojäätelöt seuraavana tulilinjalla?

Pelimies

Vko5.
  1. Pelaatko?
    Joskus harvoin.
  2. Millä pelaat?
    Yleensä nopilla ja rasteilla. Kortit tai peliohjaimet eivät istu käteen.
  3. Mitä pelaat?
    Lautapelejä (Monopolin klassiset kaupunkiversiot, Kimble, Yatzy) mökki-iltoina sekä veikkauksen tuuripelejä. Ja Pajatsoa Raksilan Euromarketissa.
  4. Miksi pelaat?
    Mukavan tunnelman, nostalgian ja yllättävien sosiaalisten tilanteiden vuoksi (ihmiset paljastavat todellisen karvansa kun syöt heidän nappulansa kahden silmäluvun päässä varmasta voitosta...) tai äkkirikastumisen toivossa.
  5. Missä pelaat?
    Keittiön pöydän ääressä ja R-kioskilla.

500 kg faktaa

Tarpeetonta tietoa - juuri tänne sopivaa sisältöä.

(Edit: lisää samanlaista)

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Polttomerkki popparin persposkessa

Asiakasystävällistä sisältöä on osattu tehdä ennenkin, paikallisessa mittakaavassa (Ganesin Shell-mainoksesta ei nyt löydy hyvää linkkiä, mutta se on ekstrana Kuumat Kundit -DVD:llä).

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Vibraatooo, vibraatooo

Marjut kysyy. Minulla ei ole ääntä lain, pelkät tärinät. Koskaan ei tarvitse muistaa asetusten vaihtamista palaveriin tai elokuviin mennessä. Joskus ehkä jää joku soitto huomaamatta, mutta ei se niin tärkeää olisi kuitenkaan ollut.

Joskus oli Halloween (heh, puhelin oli silloin 7110), mutta sen äänen käyttö loppui kun teema yleistyi. Huomasin liian usein kaivavani taskujani julkisessa liikenteessä kun yhteydenotto oli itse asiassa tulossa lähistölle.

Avokonttoreissa olen yleensä vähitellen ehdollistanut sermintakaiset kollegat heidän soittoääniinsä - naputtelun lomassa korviin kantautuva piipitys vaikuttanee tehokkaasti alitajuntaan..

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Kirkollista markkinointia

Ameriikassa kaikkien täytyy erottua.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

musta/valko

Kontinentaalinen krapula

Australia sammuu ja herää keskellä Pohjois-Atlanttia.

Keltainen viiva

Metrojen ja raitovaunujen lisäksi on nyt myös bussit ulotettu mielenterveyspalvelujen avohoidon piiriin. HKL:n uusina tunnusväreinä otetaan käyttöön punainen (metro), ruskea (raitiovaunut) ja keltainen (bussit).

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Sata suurta sooloilua

Ei ääninäytteitä, joten täytyy tyytyä viheltelemään itse. Onneksi tunnen noista suurimman osan entuudestaan - nuoremmat voivat ehkä kysyä tässä yhteydessä: "mikä on soolo?" ja varsinkin: "mikä on kitara?"...

Kuullessani sanan urheilu, poistan korkin pullostani

Hullunpapereista ja johtajakoulutuksesta en nyt niin tiedä, mutta mitä kertookaan kulttuuritoimituksesta se, että sen esimies kuuluu urheiluporukkaan...

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

bqyjjicq (tastes better)

Luovien ideoiden viimeisin huuto: captchamainokset (via)!

Ammattina lapioleasing

Pörssiyhtiö Rakentajain Konevuokraamo muutti taannoin nimensä mitäänsanomattomammaksi Cramoksi.

Hermannilainen kilpailijansa Konevuokraamo Pikavuokraus yrittää kai kuitenkin myös hyötyä tuosta brändistä, ainakin heidän valomainoksessaan on pitkään palanut vain kirjaimet "kraamo".

Viikonloppukatsaus

Eilen näyttelyjä: Kiila & Inha. Edellistä hieman sekoitti käynnissä ollut kollektiivinen tanssiperformanssi. Jälkimmäistä puolestaan vedosten pieni koko.

Postexhibitionaalinen iltapäiväkahvi rannassa. Porvariston hillitty charmi ja hilloisa munkki.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Nouseeko sulla?

Levottomia tarinoita salilta - vähän niin kuin juoppohullun päiväkirja olisi alkanut bodaamaan.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Venäjä seisahtuu

Otsikosta päätellen loppuvuosi on sitten rauhallista...

Autiota hiekkarantaa aamuaurinkoon

Panoraamakuvien vieritys voi luoda odotuksen ja tuoda yllätyksen.

Vedestä nousee otsikko

Tunnustan, että oma otsikointini ei aina/yleensä/koskaan noudata suosituksia. Kokoonpanolinjalla otskon tulee olla harhaanjohtava, pikkunäppärä ja fiksuimmillaan ehkä jotenkin sanaleikittelevä. Laiskana päivänä mieleen juolahtavat biisien nimet tai kertosäkeet kelpavaat sellaisenaan. Muista kevytkulttuurin kliseistä puhumattakaan.

Rumbassa taisi joskus olla tapana vetää levyarvostelun otsikoksi satunnaisesti valittu Peitsamon biisi - niitä oli paljon ja ne kaikki sopivat jollain metafyysisellä tavalla minkä tahansa rok-aiheen yhteyteen.

torstaina, tammikuuta 04, 2007

Zzzzzz...

Aikaisempien jatkoksi voi listata uusimman flopin. Sijoittuu aakkosissakin häntäpäähän.

Joulu meni jo, mutta ehkä tuo ehtii ilmestyä DVD:nä ennen syntymäpäivääni. Silloin päiväkin on alkanut juuri lyhentyä.

(Edit: tästä oli näköjään jo muuallakin [via])

D'oh

Tuon olisin voinut haluta joululahjaksi. No, Complete Third Season sentään tuli samaan huusholliin.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Vouti armahtaa...

...iloista antajaa?

Auttaisikohan Masinol?

Ei oikein lähde käyntiin. Nykii. Ajatukset harhailevat.

Loman jälkeen on aina hankalaa. Eipä siis kai pitäisi lomailla. Muutaman vuoden kun jättäisi väliin, voisi sitten jäädä eläkkeelle vähän varhemmin.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Covers by Al Bum

Kai nämä ovat jossain olleet esillä. En silti saanut yhtään joululahjaksi.

Katsaus menneeseen

Uusivuosi

Eilen krapulaa iltakuuteen asti, tänään useita päällekkäisiä palavereja yhdeksästä neljään. Ehkä loppuvuodesta helpottaa.